Koiran hoitosopimus ja perustiedot

Landehaukku ei ota hoitoon ihmisille aggressiivisia koiria.

Koira tulee olla rokotettu kennelliiton suositusten mukaisesti.

Omistajan tiedot:

Hoitolalla on oikeus viedä koira tarvittaessa eläinlääkäriin. Omistaja vastaa oman koiran sairauksien hoitokuluista, sekä kuljetuksesta eläinlääkäriin. Omistaja vastaa oman koiran toiselle koiralle aiheuttamasta mahdollisesta vammasta/vahingosta. Suosittelemme koiralle hoitokulu-ja henkivakuutusta, sekä vastuuvakuutusta. Landehaukku ei vastaa koirien tartunnoista.
Mikäli lemmikki sairastuu, vahingoittuu, katoaa tai kuolee Landehaukun tuottamuksellisen tai tahallisen toiminnan seurauksena, on asiakkaalla oikeus todellisten välittömien kustannusten suuruiseen korvaukseen.

Hoitojakson peruminen : Hoitojakson peruminen tulee aina tehdä kirjallisesti joko tekstiviestillä tai sähköpostitse. Peruminen on maksutonta kun se tehdään vähintään 3 vuorokautta ennen hoitojakson alkamista. Sen jälkeen peruutuksista veloitetaan 50% hoitojakson hinnasta. Perumatta jätetyistä hoitovarauksista veloitetaan hoitojakson hinta kokonaisuudessaan.

myös jos hoitoaika poikkeaa edellä ilmoitetusta. Maksu suoritetaan käteisellä tai kortilla viimeistään koiraa noudettaessa.